torstai 24. helmikuuta 2011

Kangashuutoja

Blogipohja vaihtui nyt hieman retrompaan, pirteempään, pupuisempaan ja keväisempään. Jostain syystä omalla koneella ei onnistunut asetuksien vaihto, mutta miehen koneelle hypättyäni onnistui ongelmitta. (pientä hienosäätöä vaatii kyllä vielä) Taustallahan seikkailee ihanat puput retrossa kuosissa. Pussilakanan josta nuo puput ovat peräisin sain avopilta ennen pojan syntymää ilmaiseksi. Ihana kuosi, tulee oma lapsuus mieleen. Omien isoveljieni huoneessa oli verhot tosta kuosista, tais olla siniset? Minnehän ne on mahtanu joutua... No jokatapauksessa, tuo vauvan pussilakana oli todellinen löytö avopin kaapista, sillä värit siinä on pysyneet todella hyvin, ei reikiä eikä kulumaa. Harmikseni en oikeita värejä saanut kuvattua kunnolla, joten taustalla näyttää hivenen haalistuneelta. Noita pussilakanoita olen huuto.netistä bongannut pariin otteeseen, mutta hinnat niissä tuppaa nousemaan aika ylös huonompikuntosinakin. Joten huutaminen on sitte jäänyt.
Sitte omat ostokset. Huusin pari kankaan palasta netistä, että pääsen sitä ompelua harjottelemaan. Kävipäs sitten niin, ettei näihin ihanuuksiin kyllä kehtaa meikäläisen olemattomilla taidoilla puuttua! Täytyy hommata lisää kangasta harjoittelua varten, kun on se ompelukonekin nyt tilattuna. Ei sitte naureta siellä, kun blogiin ilmestyy hehkutusta siitä, miten ihan itte oon ommellu tyyliin jonkun simppelin nuppineulatyynyn! Se olis mun ompelutaidoilla jo paljon :) Niinkuin tuolla aiemmin kerroinkin, että viimeksi oon jotain ommellu 10 v sitten huonolla menestyksellä. Sitte niitä kuvia, niitähän kaikki tahtoo nähdä, eikös?
Rumempi ensin:


On siis kyllä niin ruma, ettei tota kehtaa laittaa kuin kaappiin säilöön :D
Toinen ihanuus tässä:






Käyttämättömiä ja uusia kankaita molemmat. Kummastakin palasesta sais vaikka hameen ja jotain muuta pienempää, mutta nää jää nyt odottelemaan ompelutaidon kehittymistä.
Ps. Tervetuloa bloggerin kautta ensimmäiselle lukijalleni ja myös teille blogilistan kautta blogiani seuraaville :)

2 kommenttia:

  1. Ihana retrotausta, meidänkin lastenhuoneessa oli samantapaiset verhot joskus 70-80-luvulla.
    Nuo huutamasi kankaatkin on muistoja herättäviä.
    Tosi kauniita molemmat.

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia :) Tykkään kyllä itsekin. Tosin tota taustaa katsellessa oon miettiny onkohan sittenkin pikkusen räikeä, tai lähinnä tää keltainen teksti vihreellä pohjalla. Olkoon nyt toistaseksi näin.

    VastaaPoista