keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Joulukalenteri: Luukku 8

Tänään siivotaan jämälanka laatikkoa ja sen ohella pistetään pilttipurkit vaihtamaan omistajaansa!
Monet ostavat suklaarasioita kaappeihinsa siltä varalta, että saavat lahjoja sellaisilta ihmisiltä, kelle eivät itse ole hommanneet mitään. Sitten näille kaivetaan suklaarasia vastineeksi. Yleensä käy vieläpä niin, että suklaarasiat vaihtavat vain omistajaansa päittäin. Joten mitäpä jos antaisit vastineeksi suklaarasiasta purkillisen omatekemääsi joulusinappia? Mutta mitenkä tämä liittyy sitten jämälanka laatikon siivoamiseen?


Tällä tavalla koristelet myös muut kodin purkit.


No tietenkin tällä tavalla! Nämä purkit ammottavat vielä toistaiseksi tyhjyyttään, yhdessä purkissa mustikkasose odotteli syöjäänsä. Elikkä. Sinappia pilttipurkkiin, ja koristeeksi kannen päälle voidaan neuloa tai virkata joko neliön tai pyöreän mallinen lappu, joka kiinnitetään kannen ympärille kuminauhalla. Etiketiksi voi askarrella vaikkapa hyvän joulun toivotuksen! Neulotun lapun tilalla voi käyttää vaikkapa paperista servettiä tai kankaista lappua. Sinapin voi korvata vaikkapa omenahillolla.
Sinapin ohjeita löydät mm. täältä . Koska omat sinapit ovat vielä tekemättä, en uskalla mitään ohjetta suositella. Viimevuonna tuli maistettua konjakkisinappia, ja se vei kyllä kielen mennessään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti