sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Kekkonen -villasukat

Yli 10 vuotta yhteiseloa, ja vasta nyt mies sai ensimmäiset neulomani villasukat. Miehille kun en ole löytänyt mitään sellaista mallia, jota itse mielelläni tekisin. Mutta onhan (tai no, olihan) Kekkonen niin komea mies, että voisin nämä kyllä pölliä ihan omaankin jalkaan!

Kekkonen -miesten villasukat ohje
Miehen villasukat, ehkä jotain kokoa 43?

Pohjana sukille käytin Novitan ohjetta Pitkävartiset sukat, joissa nilkkajoustin. Toteutin ohjeen miehen koossa hieman muutettuna. Koska mitkään tikapuutaktiikat (vai tekniikat, mitä lie) ei suostu omilla puikoilla taipumaan, toteutin Kekkosen kuvat intarsiana / tasona, jonka jälkeen jatkoin taas pyörönä. Kekkosen kuvan kohalle lisäsin niin etu -kuin takakappaleeseenkin 2 s, eli yhteensä koko varteen tuli lisäyksiä 4 s.

 Olishan nuo Kekkoset voinut yrittää myös silmukoida, mutta sen opettelu ei kyllä kiinnosta piirun vertaa, hermo menee jo harkitessakin. Ja uskon, että intarsiana säästin paitsi hermoja, niin myös aikaa. Toisaalta olen myös törmännyt moneen -ei -niin -onnistuneeseen -toteutukseen mitä silmukointiin ylipäätään tulee, etten usko, että itsekään siinä onnistuisin. Intarsiana Kekkoset hahmottuivat sukan varteen kuitenkin suht kivuttomasti, vaikka langat välillä solmuun menivätkin. Sivusaumatkaan ei näy juuri yhtään.

Kekkosen kuvan löysin Pinterestistä ja alunperin idea Kekkonen -villasukista työntyi Facebookissa omaan uutisvirtaani. Koska olen naamakirjassa varmaan kaikissa mahdollisissa neulomiseen liittyvisä ryhmissä, niin paha sanoa, kelle kuuluu kunnia hitsin hyvästä ideasta :)


Ehkä kuitenkin maltan nämä sukat miehelle luovuttaa, koska onhan nää vähän isot joka suuntaan ja mun rimpulakoivissa tuo kuvio ei suuruutensa vuoksi pääse ihan täysin oikeuksiinsa. Ja kun mies saa vihdoin itselleen mun neulomat villasukat, niin seuraavia se jaksaa odotella taas seuraavat 10 vuotta :D

Kekkonen miesten villasukka malli


2 kommenttia: