keskiviikko 13. elokuuta 2014

Silmukan ytimestä -haaste 8/2014 neulegraffiti

Koska asun ehkä Suomen rumimmassa kaupungissa, (Soriii vaan kaikki, jotka ovat tästä erimieltä ja tämän kaupungin tunnistaa :D ) päätin tarttua Pipon ytimestä ja Silmukan saalistus -blogien elokuun -14 haasteeseen, nimeltään neulegraffiti.



Neulegraffitit ovat monelle tuttuja, mutta jos ei jollekin ole, niin Wikipedia kertoo niistä seuraavaa:

"Neulegraffiti on julkiselle paikalle kiinnitetty neulottu koriste. Neulegraffitit ovat lähtöisin Yhdysvalloista ja tulivat Suomeen vuonna 2008. Paitsi koriste, neulegraffiti voi olla myös toisen löydettäväksi tarkoitettu hyötyesine, kuten lapaset tai villasukat.
Suomessa neulegraffitien tekijöitä on ainakin Helsingissä, Tampereella, Turussa, Vantaalla ja Oulussa. Harrastukseen kuuluu myös katukuvaan jätettyjen neulegraffitien kuvaaminen ja esittely internetissä. Poliisi ei pidä neulegraffiteja ilkivaltana, koska ne ovat helposti poistettavissa aiheuttamatta vahinkoa."


Tuumasta toimeen! Selailin kaikki kirjanmerkkini, joita onkin kerääntynyt vino pino. Olen aina väittänyt, ettei virkkaus ole mun juttuni ollenkaan, mutta totuus onkin se, etten vaan yksinkertaisesti osaa :D Niinpä haastoin itseni virkkaamaan. Ei se niin vaikeaa ollutkaan, vaikkakin harjoittelua se vielä vaatii ja PALAJON! Tälläinen siitä sitten tuli:

neulegraffiti
Neulegraffitissa seikkailee virkatut pöllöt!  :)

Ja koska päätin olla täysi kriminaali ja toimia ehdottoman salassa, lähdin pimeän tultua tätä kiinnittämään. Nopeasti näemmä nuo elokuun yöt pimentyvätkinkin ja huomasin pimeässä touhuamisen olevan yllättävän haastavaa! Eihän ne räpsytkään yöllä onnistuneet, ja puistoonkin tupsahti vielä joku koiran kusettaja viereen ennen kuin kerkesin huomaamaankaan, ja katseli mua vähän pitkään. Eikä ihmekkään, sillä harva puistossa on keskellä yötä järkkäri kourassa penkkejä kuvailemassa :D

Ei niistä yöllä heilahtaneista räpsyistä mihinkään ollut, joten kaappasin Minnin aamulla rikostoverikseni ja heitettiin pieni aamulenkki vaunuilla. Hieman olin yöllä tämän vinoon asentanut, mutta mitäpä tosta.



Virkatun pöllön ohje löytyy Blogista Johkunlaiset askareet, ja se tehdään afrikankukan ohjetta hieman muokkaamalla. Pöllöjen silmät neulahuovutettua hahtuvaista ja permanentti tussia. HU-HUU! Olipas hauska haaste :)

11 kommenttia:

  1. Hauskan näköinen pöllöpariskunta :-)

    VastaaPoista
  2. Hauska :). Olisi itse kiva bongata joskus joku tällainen graffiti, siis muukin kuin omansa :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin olis, hirveen vähän näitä ainakin kymenlaakson suunnilla, kun ei oo koskaan tullu bongattua :)

      Poista
  3. Olen kaikenlaisia neulegraffitteja nähnyt, mutta nämä ovat kyllä hauskimmat! Ihanat pöllöt hyvässä paikassa huhuilemassa! :D

    VastaaPoista
  4. Hauska graffiti! :D Kiitos ku osallistuit :)

    VastaaPoista
  5. Hieno Graffitti ja ihanan "kriminaali" tarina! Tässäpä haastetta omani kiinitykselle, valmiina on kiinnitystä odottamassa.

    VastaaPoista
  6. Ihana neulegraffitti :) Kiva, että lähdit haasteeseemme mukaan :)

    VastaaPoista