keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Lettipipo

Pipon ohje novita talvi 2010, lankana helmenharmaa crystal




Tulipas nopeesti valmista. Pipon viimeistelyohjeet olivat lehdessä vähän puutteelliset, niinkuin neulomossa olikin joku jo ehtinyt valittamaan. Lettien pähkäilemiseen menikin tovi. Letteihin leikkasin ohjeen mukaan 26 kpl 140 cm pituista langanpätkää ja näistä tein molemmat letit. Yhden 140cm pätkän pujotin pipon reunan läpi kaksinkertaiseksi niin, että leikkaus pinnat jäivät alaspäin. Yhteen lettiin tuli siis 13 langanpätkää kaksinkertaisena. Leikkauspäistä poistin irtonaiset pienet langanpätkät ja osan näistä päistä kieritin kaksinkerroin. Jos ohjeestä oikein tajusin, niin nämä letit ovat puolta lyhyemmät kuin mitä olisi pitänyt, ja silti ne roikkuvat lähes navassa asti.
Koska pipo oli nuorelle, eli omaan pieneen päähäni jouduin sitä suurentamaan, niin jätin nuo langan kierrot tekemättä ja niiden tilalla tein aina 2 silmukalla palmikkoa, joka kiertyy aina samaan suuntaan. Pipon silmäluku näin ollen on vain 4 silmukkaa suurempi, mutta paksussa langassa se toi pari tarvittavaa senttiä lisää pipan leveyteen. Tässä vielä lähikuvaa:

2 kommenttia:

  1. Heippa,

    eihän sinulle jäänyt yhtään lankaa? Jos jäi, olisin erittäin halukas ostamaan sitä...

    poutaa@luukku.com

    VastaaPoista
  2. Taisin neuloa jämät yhteen huiviin, mille tosin saattaa langeta purkutuomio, kun ei tota lankaa taida tosiaan mistään enää saada...

    VastaaPoista