perjantai 25. maaliskuuta 2016

Rairuohopäät

Hahhaa, silloin kun ollaan luonnonvoimien kanssa tekemisissä, niin ihan kaikki on mahdollista! Ihan ei menny suunnitelmien mukaan tämäkään projekti :D Mutta onhan nämä harvahapsiset sukkahousupallerot ihan symppiksiä kaikkine "pikku"vikoineen. Näissä kasvaminen otti aikaa paljon kauemmin kuin perus purkkirairuohossa. Ongelmaksi koitui kastelu, koska sukkahousut hylkivät vettä. Siinä varmaan se suurin syy hidaskasvuisuuteenkin, kun en heti tajunnut kastella enemmin.

Eli sukkahousuista leikataan pätkä (15-20 cm?), jonka jälkeen toiseen päähän tehdään tiukka solmu. Sen jälkeen sukkahousuista leikattu pala käännetään ympäri niin, että solmu jää sukkahousun sisäpuolelle. Pohjalle laitetaan rairuohon siemeniä ja täytetään esim. mullalla, muotoillaan nenä kumilenkkiä tai lankaa käyttäen ja lopuksi tehdään vielä solmu toiseenkin päähän. Viimeiseksi liimataan silmät, ja kun silmät ovat kuivuneet, niin kastellaan.

 Meillä meni työnjako näissä niin, että 5v laittoi siemeniä ja 2v täytti mullalla. Ja sitä sotkun määrää... ...Mutta siitä selvittiin :)

Oon nähnyt myös versioita, joissa näille on tehty vartalot esim. kertsimukeista. Kokeilin itsekin, mutta jätin ne kuitenkin pois.






Hyvää pääsiäistä lukijoille toivotteleepi Nappikujan Anni :)



1 kommentti: